perjantai, 29. heinäkuu 2016

Foam roller urheilua ja lihashuoltoa

Pitkään on ollut ajatuksena hankkia oma lihashuolto väline kaikkiin lihaskipuihin ja kolotuksiin urheilun jälkeen. Venyttelyllä pääsee kyllä pitkälle urheilun jälkeisen lihashuollon kanssa ja varsinkin tärkeää on ollut venytellä lihaksia hereille alkulämmittelyn jälkeen. Juoksulajeissa ja jalkatreenissä jalkalihakset ovat kuitenkin usein jumissa ja hierontaan ei jalkojen takia tule lähdettyä. Ajatuksena on pitkään ollut rullan hankinta eli foamroller joogapitko. Juttuja olen kuullut, että se olisi yllättävän rankkaa ja aloittelijan ei kannattaisi valita sellaista, jossa on kuvioita tai muita koholla olevia piikkejä. Nämä kuulemma hierovat lihaksia vähän turhankin tehokkaasti.

foam roller lihashuoltoon ja urheiluun

Joten perus foam roller oli paras vaihtoehto aloittaa tämä lihasten rullailu. Ohjeissa oli myös vinkkinä, että ei kannata liian paljon ensimmäisillä kerroilla laittaa painoa rullattavan lihaksen päälle, jotta ne eivät vaurioidu heti ensimmäisessä käsittelyssä. Jalkapalloa varten ja varsinkin pelipäivien välille on ollut tarvetta huoltaa jalkojen lihaksia, jotta palautuminen olisi nopeampaa. Ohjeissa sanottiin myös, että rullaa ei saa käyttää koskaan ennen urheilua, vaan aina urheilun jälkeen. Hyviä vinkkejä koska ensimmäisellä rullauskerralla tuli kyllä rentoutunut, mutta silti muussattu olo jalkoihin, kun kokeili foam rolleria kaikkiin jalkojen lihaksiin. Kehonpainolla voi hyvin säädellä kuinka kovan "vastuksen" hieronta antaa ja ensimmäisellä kerralla riitti kyllä ihan perusliike, jossa painoa ei ole liikaa rullan ja lihaksen päällä. Sporttiseen elämänrytmiin luulisi tämän rullan kyllä toimivan erittäin hyvin ja suosittelen kaikille sellaisen hankkimaan. Oma olo parantui kyllä jaloissa, kun tällä rullaili ja selän alla tehtävät liikkeet rentouttivat hyvin. Vähän niinkuin olisi piikkimatolla ollut, mutta ilman sitä polttavaa kipua joka piikkimatosta tulee. 

keskiviikko, 21. syyskuu 2011

Lehtitarjoukset

Lehtitarjoukset houkuttelevat kokeilemaan tuntemattomampiakin lehtiä, koska tarjoukset ovat niin hyviä. Yleensä tarjous on niin hyvä, että tilaajalla ei ole minkäänlaista riskiä kokeilla lehteä ja lehtitalot uskovat lehden myyntiin niin, että osa tilaajista haluaa tilata lehteä jatkossakin tai uskaltaa ainakin ostaa lehden irtonumeron kaupasta. Yleensä ensitilaaja saa parhaimmat edut ja useissa lehtitarjouksissa lehden tilaaja saa kaupan päälliseksi ja kiitoslahjana jonkin kivan ja hyödyllisen tilaajalahjan. Usein tilaajalahja saattaa olla todella arvokas ja sitä ei voi saada mitenkään muuten kuin tilaamalla lehden.

 

Monet haluavat tilata lehtitarjouksen myös lahjaksi jollekin toiselle, ystävälle tai perheenjäsenelle. Tällöin voi antaa kaverille hienon lahjan, mutta saa itselleen myös tilaajalahjan. Lehtitilaus on hyvä lahjaidea varsinkin silloin, jos tuntee lahjan saajan hyvin ja tietää, että minkälaisista asioista hän on kiinnostunut. Lapsille varsinkin oman lehden tilaaminen on aivan huippu lahjaidea, koska lapsi ei vielä itse voi tilausta tehdä. Mikä myös olisi parempi lahjaidea laihduttajalle kuin laihdutuslehti Kg tai Voi hyvin -lehti, tai jokin kannustava urheilulehti kuten Sport tai Fit. Mökkeilijä puolestaan ilahtuu varmasti Meidän Mökki lehdestä ja kalastaja kalastuslehdestä. Vaihtoehtoja on niin paljon kuin on ihmisiäkin.

 

Lehtitarjouksia kannattaa seurata internetistä, sillä siellä on parhaimmat lehtitarjoukset.

 

  • Blogi-arkisto

  • Henkilötiedot

  • Tagipilvi